Näyttelyt 2015

Aino Sibelius 1.3.–4.10.2015

Aino Sibelius -näyttely kertoo tarinan lahjakkaasta ja vahvasta naisesta sekä nostaa esiin hänen merkityksensä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen taiteelle. Esillä on runsaasti ennennäkemätöntä Sibelius-esineistöä yksityisten kotien kätköistä. Mikä on perheen ja kodin merkitys taiteellisen työn inspiraationa, mahdollistajana ja tukena? Aino Sibelius (1871 – 1969) syntyi Järnefeltien kulttuuriperheeseen seitsemäntenä lapsena. Hänen vanhempansa olivat kenraali ja maaherra Alexander Järnefelt sekä vapaaherratar Elisabeth Clodt von Jürgensburg, jolta hän sai kotitaloustaitoja korostavan kasvatuksen. Aino kävi tyttökoulua Helsingissä ja myöhemmin Kuopiossa minne perhe muutti isän saadessa nimityksen Kuopion läänin kuvernööriksi. Hän oli musikaalinen ja taitava soittamaan pianoa sekä kehitti kädentaitojaan mm. käymällä veistokoulussa missä piirtäminen, ornamentiikka, laskento ja kirjan pito tulivat hänelle tutuiksi.

“Oma enkeli, kulta Ainoni! “ Janne Ainolle 18.7.1894

Ainon veljistä säveltäjänä tunnettu Armas esitteli siskonsa ystävälleen Jean Sibeliukselle. Pari kihlautui salaa vuonna 1890 ja meni naimisiin kesällä 1892. Nuoripari eli liikkuvaa elämää jonka lisäksi Janne oli pitkiä aikoja pois kotoa töidensä takia. Lisäksi Jannen “viftaus” Helsingin yöelämässä ja perheen keväällä 1900 kohtaama suuri suru, heidän tyttärensä Kirstin nukkuessa pois, tekivät elämästä raskaan. Lopulta arki rauhoittui kun oma pysyvä koti löytyi Järvenpäästä minne perhe muutti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan vuonna 1904.

“Kaikki voimme hyvin. Puutarhassa kukkii kaikki kevätkukkaset. Narsisseja oikein kosolta. Me vaan ihailemme, että se on kuin satua.” Aino Jannelle 27.5.1914

Monilahjakas Aino tuki tarmokkaasti miehensä sävellystyötä, piti huolen heidän kodistaan ja perheen viidestä lapsesta. Ainon lempeän ja taitavan kädenjälki näkyy vielä tänäkin päivänä monissa rakkaan Ainolan yksityiskohdissa. Hän suunni tteli kodin huonekaluja, Ainolan saunarakennuksen, käänsi kirjallisuutta ja toimi tyttäriensä kotiopettajana. Ainon suuri huolenpidon kohde oli myös Ainolan puutarha. Sen kukkaloisto toi iloa ja sen antimet täyttivät perheen ruokapöydän. Myöhemmällä iällään Aino tunnettiin lämpimänä ja ystävällisenä mummina, jonka luokse lapsenlapset olivat aina tervetulleita.

Aino Sibelius, 1894
Kuva: Daniel Nyblin. Museoviraston kuvakokoelmat

Juhana Blomstedt – Speleologiaa 29.10.2015–31.1.2016

Miten säveltäjän lapsenlapsi maalasi musiikin? Jean ja Aino Sibeliuksen tyttärenpojan, Juhana Blomstedtin näyttely jatkaa Järvenpään Sibelius-juhlavuoden viettoa ja nostaa samalla esiin yhden merkittävimmistä suomalaisista abstraktin taiteen tekijöistä.

Vuonna 1992 Juhana Blomstedt toteutti Toimii-nykymusiikkiyhtyeen toimeksiannosta ”visuaalisen sävellyksen” Speleologia. Teos oli alun perin ”tarina jossa kiipeillään vuorilla ja mennään luoliin”, mutta se oli myös Toimii–musiikkiyhtyeen tilaaman sävellyksen partituuri. Nyt ensimmäistä kertaa julkisesti esillä oleva teos on ollut näyttelyn teosvalintojen lähtökohtana. Speleologiaa -näyttelyn on kuratoinut taidekriitikko Timo Valjakka.

Juhana Blomstedt (1937–2010) syntyi hyvin taiteelliseen perheeseen. Hänen isänsä oli arkkitehti ja professori Aulis Blomstedt ja äitinsä keraamikko Heidi o.s. Sibelius. Blomstedt opiskeli Suomen taideakatemiassa 1957–1961 opettajinaan Erkki Koponen, Tapani Raittila ja Sam Vanni. Vuodet 1966–1981 Blomstedt asui Pariisissa ja osallistui ahkerasti ulkomaisiin näyttelyihin. Hän on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita ja tehnyt merkittävän uran myös julkisten teosten tekijänä, syvällisenä taidekirjoittajana sekä ymmärtävänä taideopettajana mm. Kuvataideakatemian professorina.

Uran alkuaikoina Blomstedtin taiteessa korostui konstruktiivinen ilmaisu. Varhaistöiden konkretismia seuranneesta luonnonlyyrisestä minimalismista hän eteni mytologisten teemojensa vaatimiin tasaisiin pintoihin ja mustan ja valkoisen kontrasteihin. Myöhemmin puhtaat ja voimakkaat värit saivat yhä näkyvämmän sijan hänen taiteessaan.

Blomstedt itse suhtautui kriittisesti siihen, että taiteilijan työ esitetään kronologisena jatkumona. Siksi myös Speleologiaa-näyttely hylkää kronologisen tarkastelutavan. Esillä on teoksia Blomstedtin tuotannon kaikista vaiheista ja niiden joukossa Speleologian kaltaisia tärkeitä käännekohtia. Mukana on ensikertaa myös pienimuotoisia ja luonnosmaisia teoksia, joita hän toisinaan luonnehti ”aluskasvillisuudeksi”.

Toimii-yhtyeen mielestä Speleologia on erinomainen soitettava. Se sisältää valtavasti musiikiksi muunneltavia aiheita sekä monikerroksisia viittauksia historiaan, mytologiaan ja matematiikkaan. “Yleensä lähdimme esityksissämme kuvitelmasta jonkinlaisen alkumusiikin syntymisestä esihistoriallisessa luolassa”, sellisti Anssi Karttunen kertoo.

Mikä Speleologia? Speleologia-sana tarkoittaa luolatutkimusta. Blomstedtin yksi keskeinen taiteellinen tavoite oli laskeutuminen syvälle ihmisen sisäiseen maailmaan sekä kuvien ja myyttien lähteille

Mikä Toimii? Magnus Lindbergin ystäviensä kanssa1981 perustama nykymusiikin yhtye, jossa ovat soittaneet myös, Esa-Pekka Salonen, Otto Romanowski, Kari Kriikku, Anssi Karttunen, Timo Korhonen, Lassi Erkkilä, Juhani Liimatainen ja Riku Niemi. Speleologian ensimmäiset esitykset olivat Kulturhusetissa Tukholmassa syyskuussa 1992 ja Helsinki Biennaalissa maaliskuussa 1993.

Juhana Blomstedt: Speleologia,1992 sekatekniikka pahville
Kuva: Järvenpään taidemuseo / Matias Uusikylä

Aiheeseen liittyviä uutisia

Järvenpään kaupungin museokohteiden kesäkausi alkaa – suloinen Suviranta ja inspiroiva Ahola avautuvat toukokuussa

Taiteilijakodit Ahola ja Suviranta avaavat jälleen ovensa yleisölle toukokuun alussa ja myös Alvar Aallon Villa Kokkonen avautuu ennakkoon varatuille ryhmävierailuille kesäkuussa. Järvenpään taidemuseo siirtyy kesäaukioloaikoihin ja taidemuseossa voit kokea Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin taidetta kodikkaassa kokoelmanäyttelyssä sekä Villa Kokkosen tarinan moniaistisessa Sävelten arkkitehtuuria -näyttelyssä.

19.4.2024
Ahola, Eero Järnefelt, Juhani Aho, Museot, Näyttely, Suviranta, Taidemuseo, Tuusulanjärven taiteilijayhteisö, Venny Soldan-Brofeldt, Villa Kokkonen
Millaista oli kohdata Joonas Kokkonen – Tietokirjailija ja dokumentaristi Pekka Hako kertoo Joonas Kokkosesta ke 17.4. klo 17

Tiesitkö, että Järvenpäästä löytyy maailmankuulun arkkitehdin Alvar Aallon (1898–1976) suunnittelema taiteilijakoti? Vaan kuka oli talon asukas, säveltäjä Joonas Kokkonen (1921–1996)?

13.4.2024
Villa Kokkonen
Flyygelin ympärille syntynyt koti – Sävelten arkkitehtuuria Villa Kokkonen kotina -näyttely Järvenpään taidemuseossa 7.4. alkaen

Taiteilijakoti Villa Kokkosen tarina kerrotaan Järvenpään taidemuseon musiikkia ja arkkitehtuuria yhdistävässä näyttelyssä.

5.4.2024
Historia, Näyttely, Villa Kokkonen
Keväällä ja kesällä 2024 odotettavissa Järnefelt huumaa! Eero Järnefeltin ikoninen taide esillä Järvenpään taidemuseossa ja Ateneumissa

Ateneumin taidemuseossa on avautunut yli 200 teoksen näyttely Eero Järnefeltin taiteesta. Ateneumiin on lähtenyt Järvenpäästä lainaan yhteensä 26 taideteosta. Näihin teoksiin lukeutuu mm. Järnefeltin hurmaava Saimi kedolla (1892), joka kuvaa taiteilijan puolisoa, näyttelijä Saimi Swania.

4.4.2024
Eero Järnefelt, Näyttely, Suviranta, Taidemuseo, Tuusulanjärven taiteilijayhteisö
Jaa juttu: