Suviranta

Eero ja Saimi Järnefeltin taiteilijakoti

Rakennusta ympäröi vaikuttava englantilaistyylinen puutarha, ja sisällä voi yhä aistia 1900-luvun alun tunnelman.

Talo on toiminut Järnefeltien perheen ja jälkeläisten asuinkäytössä rakentamisestaan vuonna 1901 aina tähän päivään saakka. Sisällä on esillä laaja kokoelma Eero Järnefeltin (1863–1937) ja hänen aikalaistensa sekä Eeron tyttären Laura Järnefeltin teoksia sekä perheelle kuulunutta esineistöä. Talo ei siis ole museo, vaan asuttu koti.

Huom! Talossa tai sen pihassa ei voi vierailla omatoimisesti.

Suviranta on suljettu talvikaudella. Kesäkaudella Suvirannassa järjestetään yleisöopastuksia touko-elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11 ja 12.30. Syyskuussa vain sunnuntaisin. Kohteeseen voi varata erikseen opastuksen myös ryhmälle.

Paikka yleisöopastukselle varataan etukäteen:

https://vello.fi/jarvenpaanmuseopalvelut/suviranta

Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. Suvirantaa ei ole vapaata pääsyä! Paikka opastukselle tulee varata etukäteen.

Tutustu Suvirannan 3D-virtuaalinäyttelyyn!

Lähde virtuaaliselle kierrokselle ateljeekoti Suvirantaan. Pääset liikkumaan tilassa ja perehtymään taiteilijakodin kiehtoviin esineisiin ja taideteoksiin. Tervetuloa!

Ohjeet:  

3D-virtuaalinäyttelyssä voit kiertää näyttelyn omaan tahtiin, joko koskettamalla lattiatasossa näkyviä avoimia ympyröitä tai osoittamalla hiirellä 3D-virtuaalinäyttelyn infomaatiokuvakkeita.  

3D-virtuaalinäyttelyssä on myös linkkejä Yleisradion tuottamiin podcasteihin Yle Areenassa. Linkit voit halutessasi kopioida niin, että voit kuunnella ne näyttelyyn tutustumisen jälkeen. 

3D-virtuaalinäyttely on tuotettu yhteistyössä Järvenpään taidemuseon ja Aalto yliopiston rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutin (MeMo) & 3D-studion kanssa osana Uudenmaanliiton rahoittamaa UKKE029-hanketta. 

Suviranta 3D-virtuaalinäyttely:

Aalto MeMo
Marika Ahlavuo – Tiedetuottaja
Sebastian Aho – Videotuotanto
Matias Ingman – Mittaus, fotogrammetria
Toni Rantanen – Mittaus, fotogrammetria
Hannu Handolin – 3D-tuotanto
Matti Kurkela – 3D-studiomanageri
Hannu Hyyppä – Vastaava tuottaja

© 2022 Aalto-yliopisto, Rakennetun ympäristön mittauksen
ja mallinnuksen instituutti & 3D-studio

Kiitämme: Uudenmaan liitto – UKKE029 – Digitaaliset kaksoset kulttuurialan ekosysteemin elvyttämisessä

© 2022 Järvenpään museopalvelut

Jaa juttu: